Keiden kanssa työskentelen

Ihmiset, jotka ovat ottaneet minut coachikseen ovat yleensä kehittymishaluisia ja usein myös ainakin jonkin verran kunnianhimoisia. He yrittävät ratkoa työyhteisössään tai tiimissään olevia tilanteita. He usein kokevat itsessään kehittämistarvetta liittyen omaan vaikutus-, suoritus- tai toimintakykyyn.

Monella asiakkaallani on pyrkimyksiä sen suhteen, minkälaiseksi maailman pitäisi muuttua: miten firman prosessien pitäisi toimia, minkälainen henkilöstökulttuuri pitäisi luoda, mihin suuntaan liiketoimintaa pitäisi ohjata, jne. Joitakin asiakkaitani luonnehtisin toisenlaisin sanoin: he saattavat esimerkiksi pyrkiä onnistumaan heille annetussa roolissa paremmin tai vaikkapa toteuttamaan itseään työssään enemmän ja haluavat kokeilla ulkopuolisen apua.

Suuri osa asiakkaistani työskentelee keskisuurissa ja suurissa yrityksissä johtavissa rooleissa. He ovat johtajia, esimiehiä ja johtavia asiantuntijoita. Osa asiakkaistani työskentelee pienissä kasvuyhtiöissä porukan vaikutusvaltaisina jäseninä. Jotkut asiakkaani ovat yrittäjiä tai osakkaita. Osa asiakkaistani toimii yritysmaailman ulkopuolella, esimerkiksi valtionhallinnossa.

Otan vastaan asiakkaita myös sellaisten aiheiden kanssa, jotka eivät suoraan liity liiketoimintaan tai organisaatioon. Coachingista voi olla hyötyä kenelle tahansa ja olen kiinnostunut kuulemaan ihmisten erilaisista toiveista ja tarpeista. Monenlaisissa tilanteissa olevien ihmisten auttaminen laajentaa minun omaa maailmankuvaani ja kehittää taitojani. Älä siis anna sen estää sinua ottamasta minuun yhteyttä, jos yllä kuvaamani ei sovi sinuun. Voimme tavata ja jutella ja sanon kyllä sitten rehellisesti pystynkö auttamaan sinua vai en.

%d bloggaajaa tykkää tästä: